Matkusteluja

Rakastan matkustamista,

se on varmaan yksi ei niin monista asioista 

jotka saavat minut muistamaan miten ihanaa elämä voi olla.

2014, Kreikka, Kos.

Olimme poikaystäväni kanssa jo pitkään haaveileet siitä,

että matkuistaisimme yhdessä jonnekkin etelään.

Ja niin me eräänä päivänä varattiin matka 

jonka jälkeen piti enään odottaa että elokuu koittaisi.

Elokuu koitti ja niin meidän matka alkoi.

Lento matka sujui mainiosti, ainakin Alekin puolesta joka nukkui koko matkan!

Vihdoin kun päästiin perille, meitä odotti kuumuus ja auringon kirkkaus.

Hypättiin matkaoppaiden kanssa bussiin ja lähdettiin kohti hotellia.

Hotellimme oli mielettömän kaunis ja saatiin pyynnöstä

huoneen parhaimalla merinäkymällä, jota ei voi sanoin kuvailla.

Michelangelo Spa Hotel, Kos

 Kuvassa näkyy meidän parvekkeelta avautuva näköala, kuinka uima-allas

ja meri liittäytyvät toisiinsa ja takana avautuivat Turkin vuoristot.

Kaikki alkoi loistavasti, lukuun ottamatta sen faktan, että olin

unohtanut kaikki mahdolliset meikit kotiin. Kaikki.

Iski minuun pieni vitutus kun tajusin asian.. mutta muutaman

drinkin jälkeen asia alkoi tuntua olemattomalta, koska hei "olin lomalla" !

Ensinmäiset pari päivää päätettiin ottaa rennosti ja nauttia säästä joka oli +34,

ja tarjonnasta eli all-inclusive.

Kun oltiin "levänneen" tarpeeksi päätimme lähteä Kossin pääkaupunkiin,

katsomaan miltä siellä näyttää.

Emme pettyneet.

Kaupunki reissumme onnistui niin hyvin, että päätimme vuokrata

auton ja lähteä kiertämään Kos:sia.

Ei muuten auton vuokraaminen ole helppoa hieman darrasena.

Päätimme vuokrata jotain hauskaa ja päädyimme Suzuki Jimny.

Oli muuten hauska, niin pieni maasturi. Jos asuisin ulkomailla omistaisin varmasti sellaisen.

Heti kun saatiin auto käyttöön lähettiin etsimään elektroniikka kauppaa,

oli pakko saatava aux-johto, eihän sitä voinut lähtee ajelee ilman oikeesti

hyvää musiikki joka löytyi vain meidän puhelimista :)

Ensinmäinen määränpää oli pieni kylä vuoristoilla Zia, sinne

pääsi vain hyvin vaikeasti mutkittelevilla teillä ylös.

Lopuksi pääsimme perille, kiitos Alekille "mestari" kuskille.

Zia

Matka jatkui viellä monia kilometrejä ympäri Kos:sin saarta, 

ajettiin rannoille, vanhoille raunioille.. joka puolelle.

Se oli varmasti meidän matkamme paras päivä! :)

Loppu matkastamme löllöttiin hotellimme altaalla ja otettiin aurinkoo!

Matkamme loppui lyhyeen, mutta ehdimme nauttia siitä niin

paljon kun oli mahdollista!

Suosittelen lämpimästi Kos:sin kaunista saarta hyvänä kesälomana.

Kesää odotellessa!

Toivottavasti ei tarvii odottaa niin pitkää,

voi olla että maaliskuussa odottaa jo uusi seikkailu!

<3:llä Vera

Bye Bye 2014, welcome 2015

Mulle vuosi 2014 oli tähän mennessä elämäni vaikein vuosi.

Mulla oli kaikkia mahdollisia ongelmia, suhde, raha, työ ja koulu.

Mikään ei tuntunut onnistuva..

Jos sanoisin että nyt on kuitenkin kaikki paremmin, valehtelisin.

Minä ystävänä ja kaverina.

 Ystäviä vai kavereita?

Ystävät ovat minulle niitä ihmisiä joita olen tuntetut koko elämäni, 

he ovat aina lähelläsi mutta kuitenkin, ette te näe edes joka kuukautta.

Mutta aina kun näette on aivan sama kauan on viime kerrasta aikaa.

Onko ystäviä? minun elämässäni on kaksi hyvää ystävää, ja 

olen kiitollinen heille, siitä että ovat pysyneet ystävinä minulle.

Kaverit, keitä ne sellaset ovat?

Muistelen nyt mun vanhoja kavereita, muistan kun keräännyttiin porukalla 

viettämään jotain juhlaa, muistan kuinka kaikilla meillä oli hyvät välit.

Jos oli joku hätä tai muuten vain halusi jutella, soita, ei muuta tarvinnut.

He ei vain kuunnelleet, he auttoivat ja tulivat vaikka paikalle jos tarvitaan.

Ei yhtäkään päivää mennyt ilman että olisin nähnyt heitä tai jutellut heille.

Mutta kavereissa on aina pieni ongelma, jos heistä ei tule sun ystäviä,

todennäköisesti he katoavat sun elämästä lähiaikoina.

Kavereita tulee ja kavereita menee..

Nyt mun tilanne on sellainen, että kavereita meni,

mutta tilalle en ole saanut ketään.

Minun arkipäivääni eivät enään kuulu kaverit,

siihen kuuluu, työ, koulu, koti.

Monet ovat varmaankin menettäneet tällä tavalla kaikki kaverinsa,

uuvutat itsesi työllä ja kavereille ei jää aikaa.

Mutta onko se oikea kaveri, se joka ei ymmärrä mitä joudut tekemään 

 elämäsi eteen. Yleensä se tarkoittaa, että heitä ei voisi vähempääkään kiinnostaa.

Sanoin aina itselleni, että eihän kavereita voi menettää ellei jotain kauheeta tapahdu,

ainahan ne kaverit ovat täällä. Minne muka ne häviäisivät?

Siitä on 10 vuotta.

Voi että miten voi ajatukset muuttua niin paljon.

Olen tehnyt paljon kavereitteni eteen, olisin voinut tehdä niin paljon

mielummin ystävieni eteen..

Viimeksi mitä tein kavereitteni eteen oli muutto takaisin Helsinkiin.

Asuin poikaystäväni kanssa Espoon Tapiolassa, noin 10-15min Helsingin keskustasta,

ongelmana oli se, että asuimme liian kaukana, jotenka kukaan ei jaksanut ikinä tulla,

minä itse taas matkustin espooTapiola - Itähelsinki matkat meilkein joka viikonloppu,

ottaen esiin sen faktan ettei minun työssäni ole viikonloput aina vapaita, se alkoi olemaan

jo hieman uuvuttavaa.. Noh, päätettiin sitten että muutetaan Helsingin puolelle, että

matkat lyhentyväisivät ja saataisiin myös kutsua meille kavereita kylään.

Aluksi ei meinattu löytää asuntoa, kun edellisestä piti jo poistua,

 jäätiin viikoksi vailla asuntoa.

Mutta lopuksi löytyi, Helsinki Malminkartano.

Ajattelimme että nyt kun ei ole muuta vaihtoehtoa "Helsingistä" pakko ottaa,

vuokra tuplaantui, mutta kestimme sen.

Meni puoli vuotta kun ymmärsin ettei siinä ollut mitään järkeä,

ensinmäinen joulu, toinen joulu, yritin laittaa asuntoa nätiksi

ja joulukuusi jopa hankittii, halusin vain että joku tulisi illalla käymään kylässä?

Turha toivo..

Meni vielä puoli vuotta ja rupesin jo miettimään mihin mä edes puhelinta tarviin?

Sitten viimeiset puoli vuotta meni ja havaitsin, että kaikki oli minusta itsestäni kiinni..

"itseppäs mokasit" sanoin itselleni ja annoin olla.

Nyt vietin uuden vuoden ilman heitä, ja osittain siitä että

olen kyllästynyt, törkyttämään itseäni mukaan joka puolelle, 

Olen kyllästynyt ja erittäin väsynyt.

Aloitan vuodeni sillä että, pyydän kavereilta anteeksi,

mutta samalla sanon heille hyvästi...

En jaksa väkisin olla enään teidän kaveri ja te minun kaveritani,

Sanon Ystävilleni, että rakastan heitä ja että teen kaikkeni etten menetä teitä.

Uusi Vuosi 2015,

monet aloittaa puhtaalta pöydältä,

niin minäkin aion tehdä.

Kiitos menneestä vuodesta,

Alek, Leena, Elina, Äiti, Isä, Leo, Lex.

<3:llä Vera